Hiljainen blogi ja joulu

Heippa taas!

Blogi on ollut hyvinkin hiljainen viimeiset viikot. Siirtyminen Mennään Naimisiin- sivustolle on käynnissä joten välillä on ollut hieman ristiriitainen tunne siitä, kirjoittelenko tänne enään tässä kohtaa mitään. Mennään Naimisiin- sivustolla blogi tulee alkamaan ns. "alusta", sillä vanhaa blogia ei pysty suoraan sinne siirtämään. Tulen osan kirjoittamistani "vanhoista" teksteistä julkaisemaan hieman muutettuna mutta suurin osa teksteistä ovat uusia. Paljon on ollut opettelemista uudessa blogipohjassa! Mutta asiat selkeytyvät pikkuhiljaa!

Uuden blogin lisäksi odotan innolla joulua! Vaikka aika on hyvin kiireistä, on se vaan niin ihanaa. Naurahdin ystävälleni sitä, miksi joulusta täytyy aina ottaa niin suuri stressinaihe! Olemme pienestä pitäen oppineet siihen, että jouluksi jokainen laatikko ja hylly siivotaan. Turhat tavarat laitetaan kirppikselle ja tarpeelliset uuteen järjestykseen puhtaisiin kaappeihin. Asetelma on omalla tavalla aika ihana, mutta myös hyvin väsyttävää. A ihmetteli seurustelumme alkuaikana suuresti touhuiluani, mutta nykyään on tottunut siihen. Ja vaikka kuinka yrität päästä tavasta hieman eroon ja antaa itsellesi armoa, huomaat että olet kuitenkin hinkkaamassa uunia puhtaaksi ennen joulua. Ja tämä suuri urakka päättyy siihen, että muutamaa päivää ennen joulua tehdään suursiivous. Kiitoksena raikkaasta kodista saa laittaa puhtaat matot lattiaan, loput joulukoristeet paikoilleen sekä kantaa kuusen sisään. Se on joulunodotuksessa yksi parhaimmista hetkistä! Tällä hetkellä tämä hermoja raastava projektini on onneksi jo loppusuoralla: huomenna haen puhtaat matot pesulasta, enään vain kylpyhuoneen yksi kaappi sekä sauna odottaa siivoojaansa, maanantaina suoritamme lopullisen joulusiivouksen ja kannamme kuusi sisään. Joulu saa siis tulla!
Meidän joulukortit<3

Vietämme joulua perheeni luona Tampereella. Olen kaksi edellistä joulua ollut töissä (A muistaakseni viimeistet neljä joulua) joten nyt on meidän vuoromme olla joulu vapaalla! Ihanaa olla perheen kanssa kotona! Joululahjojen suhteen olen ollut ahkera, sillä kaikki lahjat ovat ostettu ja odottavat saajiaan paketeissa!

Haluan toivottaa ihanaa joulunodotusta teille kaikille! Kuullaan toivottavasti mahdollisimman pian uuden blogin puolella!



Ja PS! Vuosi häihin<3 Save The Date:

-E

Kommentit

  1. Ihania noi joulukortit! <3 just sopivan simppeleitä ja silti niissä on se joku juju!
    Meillä on joulukuussa on kyllä niin paljon muuta hössötettävää ettei ehdi edes häitä suunnittelemaan, aloitetaan sit ens vuonna taas :D

    Ihanaa joulunodotusta teille myös, innolla odotetaan uuden blogin avausta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit