Ensimmäinen hääostos


Moi! :)
Syksy on todellisesti tullut!

Rakastan syksyä ylikaiken. Kun muutin n 4,5 vuotta sitten Lahteen, olin aika yksinäinen. Minulle yksi tärkeä henkireikä oli Lahden satamassa tehdyt kävelylenkit, syksy, ruska ja Eva & Manun Kun aika on- kappale. Siinä myös yksi syy, miksi häämme on vasta elokuussa. Syksy on vaan niin <3



Mutta nyt, itse asiaan. Otsikko kertoo taas melkein kaiken, eli ensimmäisen häitä koskevan ostoksen. Hankin ensimmäisen hääostokseni 2017 alkuvuodesta. Tuntui tyhmältä ostaa häihin tavaraa, joihin tuolloin oli vielä 2,5 vuotta aikaa. Mutta facebookin hääkirpputorilla nähtyäni nämä, halusin ne heti. Nyt varmasti moni miettii, mitä olen oikein mennyt ostamaan. No tässä se tulee.
Ensimmäinen häihin ostettu tavara on...... TITTIDIDIIII : 15kpl lankkuja!!! Jep. Puun pätkiä eli lankkuja.







Muutama ystävä tuossa kyselikin kun kerroin hankinnastani, että olenko näin kovasti luovuttanut juhlapaikan löytymisen suhteen että tarvitsee alkaa itse rakentamaan latoa lankuista. Mutta ei, en rakenna meille juhlapaikkaa:) Lankut ovat tarkoitettu pöytiin koristeiksi. Lankut ajavat meillä ns. kaitaliinan aseman. Kun näin lankut facebookin hääkirpputorilla, tiesin heti, miltä pöytäasetelmat tulevat näyttämään. Lankut sopivat valitsemaamme hääpaikkaan kuin nenä päähän!

Lankkujen edellinen omistaja oli tehnyt lankkuihin pitkille kynttilöille reijät, jotta kynttilät saadaan ainakin osittain turvallisesti pysymään pystyssä. Itse en vielä tiedä, tulenko niihin pitkiä kynttilöitä asettamaan, mutta eipä nuo reiät noissa lankuissa mitään haittaa.



Ja jotta lankkujen saamiseen tulisi hieman haastetta, sijaitsivat lankut Tampereella. Onneksi olen valinnut itselleni parhaista parhaimmat kaasot tehtävään. Jotka mm. hakevat lankut myöhään illalla myyjältä, tunkevat ne pieneen autoonsa, istuttavat luokkakaverinsa lankkujen päälle autoon nauttimaan nopeat safkat oppituntien välissä, kun ei siihen hätään keksitty lankuille muutakaan paikkaa. Toinen kaasoistani haki lankut myyjältä ja toinen kaasoista kuskasi lankut Tampereelta Lahteen. (Kolmas kaasoistani ei tuolloin vielä tiennyt olevansa kaaso :D) Voi mitä rakkauspakkauksia<3

Ei ehkä niin perinteinen ensimmäinen hääostos, mutta olen onnellinen!

-E












Kommentit

Suositut tekstit